Asiakastarinat, Brändi, Projektinhallinta, Sisällöntuotanto ja julkaisut, Verkkosivut

Vuosikertomus on muutakin kuin pakollinen raportti – Työllisyysrahasto

Työllisyysrahaston lakisääteisenä tehtävänä on kerätä työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan muun muassa työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Tärkeän tehtävän myötä syntyvää raportointivelvoitetta palvelee esimerkiksi saavutettava vuosikertomus, joka on toteutettu yhteistyössä Kumppanian kanssa.

Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää. Sen asiakkaita ovat kaikki työllistävät työnantajat ja 17–65-vuotiaat palkansaajat Suomessa. Työllisyysrahasto aloitti toimintansa 1.1.2019, kun Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto yhdistyivät.

Heti uuden organisaation alkutaipaleella Kumppania oli mukana Työllisyysrahaston visuaalisen identiteetin luomisessa sekä saavutettavuusdirektiivin mukaisten verkkosivujen ilmeen rakentamisessa. Kumppanian asiantuntemus näkyy vahvasti myös Työllisyysrahaston talousjulkaisuissa, kuten vuoden 2020 vuosikertomuksessa ja uusimmassa vuoden 2021 puolivuosikatsauksessa.

– Kumppaniassa kokonaisuudenhallinta ja projektointi onnistuvat erityisen hyvin. Tiukka aikataulu on pitänyt, vaikka muutamia yllätyksiäkin on matkalle sattunut, kiittää Työllisyysrahaston viestintäpäällikkö Terhi Savikko.

Kumppaniassa kokonaisuudenhallinta ja projektointi onnistuvat erityisen hyvin.

Julkaisujen rakenne, sisällön rytmi ja selailtavuus on suunniteltu johdonmukaisiksi, ja raikas visuaalinen ilme on Työllisyysrahaston identiteetin mukainen. Kaikki julkaisut on toteutettu sekä PDF-tiedostona että responsiivisena verkkoversiona, jotka täyttävät WCAG 2.1. -standardin tason AA mukaisen saavutettavuuden. Verkossa raportti on dynaamisella laskeutumissivulla, joka toimii saumattomasti eri selaimilla ja päätelaitteilla.

– Taitto on miellyttävää luettavaa, ja kuvitusta on käytetty sopivasti. Värimaailma on pirteä ja vuosikertomus ylipäätään saavutettava. Yhteistyö Kumppanian kanssa on ollut joustavaa ja ketterää myös rahaston talousosaston näkökulmasta, sanoo projektien vastuuhenkilönä Työllisyysrahastossa toiminut viestinnän asiantuntija Anselmi Luoma.

Vuosikertomus on tiimityötä

Vuosikertomus on tyypillisesti aikataulultaan erityisen kriittinen projekti, joka ei onnistuisi ilman Kumppanian tiivistä heimoa. Vaikuttavan ulkoasun ja toimivan verkkototeutuksen onnistumisen on mahdollistanut pitkäaikainen heimolaisemme, Vida Designin superammattilainen Heidi Valtonen. Kolmella kielellä tuotetun julkaisun käännöksistä on vuodesta riippuen vastannut joko Työllisyysrahaston tai Kumppanian yhteistyökumppani, ja kehutut valokuvat ovat Mari Waegeleinin taidonnäyte.

Tiukat standardit eivät ole ristiriidassa raikkaan ja lukijaystävällisen toteutuksen kanssa.

Julkaisugenrenä vuosikertomus ei ehkä ole kaikista luovin ja eläväisin, mutta Työllisyysrahaston talousjulkaisut todistavat, että tiukatkaan standardit eivät ole ristiriidassa raikkaan ja lukijaystävällisen toteutuksen kanssa.

– Kaiken lisäksi Työllisyysrahaston asiantunteva viestintätiimi on täynnä osaavia ja hyviä tyyppejä. Yhteistyö on Kumppanialle helppoa ja usein myös hillittömän hauskaa, tietävät Kumppaniassa Työllisyysrahaston asiakasvastaavana alusta asti toiminut Nina Toivola sekä vuosikertomusten projektipäälliköt Ilona Nordlund ja Kaisu Aarno-Kaisti.

Kumppania <3 vuosikertomus. Meillä on yli kymmenen vuoden rautainen kokemus erilaisten julkaisujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Talousjulkaisut onnistuvat tarpeesta riippuen digi- tai printtimuodossa tai sopivana yhdistelmänä – viimeisen päälle standardien vaatimusten mukaan.

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.