Viestintäsuunnitelma kirkastaa viestinnän horisontin
Hyvä viestintä toimii vauhdin dynamona kohti tavoitteita. Ollakseen hyvää viestinnän on oltava suunnitelmallista ja johdonmukaista. Viestintäsuunnitelma pitää ladun luistavana ja horisontin kirkkaana. Ehtiväisimmät suunnittelevat seuraavan vuoden viestinnän jo pari kuukautta etukäteen. Monella arki ajaa hyvien aikomusten päältä. Koskaan ei ole myöhäistä suunnitella …
Kumppanian kehitysjohtajana toimivana Ninalta löytyy kokonaisvaltainen bisnessyke
Uteliaan kiinnostuneesti maailman menoa seuraava Nina Toivola toimii Kumppanian kehitysjohtajana. Hän on myös yksi Kumppanian asiakasvastaavista ja luotsaa erilaisia strategisen viestinnän kokonaisuuksia. Monenlaisia viestinnän tehtäviä urallaan kohdanneelle Ninalle on kehittynyt vahva kyky yksinkertaistaa monimutkaisia asioita, hahmottaa oleellinen ja tehdä hattarasta konkretiaa. Hän …
Onnistunut työnantajamielikuva houkuttelee parhaat asiantuntijat sotesektorillakin
Houkuttaako työnantajamielikuvasi osaajat luoksesi vai saatko haastatella vain riittävän hyviä osaajia? Positiivinen työnantajamielikuva on merkittävä etu rekrytoinnissa. Oli ala mikä hyvänsä, työnhakijat eivät enää valitse työpaikkaa yksistään palkan perusteella. Kun työn ja vapaa-ajan raja häilyy, työnhakijat toivovat työnantajalta taloudellisten etujen lisäksi enemmän …
Disinformaatio taklataan ennakoivalla terveysviestinnällä
Disinformaatio eli valetieto leviää niin vauhdilla, että esimerkiksi Sitra on nostanut sen osaksi verkostomaisen vallan voimistumisen megatrendiä. Yksi esimerkki huuhaan voimasta on rokotevastaisuus, josta koronaviruspandemia on tehnyt entistäkin ajankohtaisemman aiheen. Alkuvuoden dokumenttitapaus on ollut tutkivan journalismin taidonnäyte Vaccinkrigarna, joka syntyi, kun kaksi …
Kriisi, normaali vai tulevaisuus?
Melkein 100-vuotias Henry Kissinger kirjoitti huhtikuun alussa artikkelin maailmanjärjestyksen muutoksesta koronaviruksen jälkeen. Hän nosti johtajien haasteeksi kriisin hallinnan ja tulevaisuuden rakentamisen samanaikaisuuden. Kirjoitin sanat itselleni ylös ja jäin pohtimaan haastetta omalla kohdallani. Vastaus tuli, kun Human Leaguen Saara ja Millie herättelivät pohtimaan, …
Viestintä onnistuu suunnittelemalla
Hyvä viestintä toimii vauhdin dynamona kohti tavoitteita. Ollakseen hyvää viestinnän on oltava suunnitelmallista ja johdonmukaista. Viestintäsuunnitelma pitää ladun luistavana ja horisontin kirkkaana. Ehtiväisimmät ovat suunnitelleet uuden vuoden viestinnän jo loka–marraskuussa. Monella arki ajoi hyvien aikomusten päältä. Koskaan ei ole myöhäistä suunnitella viestintää. …