Digitaalinen maraton
Päivität yrityksesi sosiaalisen median kanavaa ja tajuat, että ketään ei kiinnosta. Olet käyttänyt hurjasti aikaa ja resursseja sisällöntuotantoon. Siitä huolimatta postaus ei saa yhtään tykkäystä ja tavoittavuus on minimissä. Lannistut, julkaisujen määrä vähenee ja lopulta paine luoda merkityksellistä ja kiinnostavaa sisältöä on …
Menestystekijät syntyvät ihmisistä
Kunnissa eletään kimurantteja aikoja. Väki pakkautuu kasvukeskuksiin ja pienet sekä keskisuuret kunnat miettivät kuumeisesti olemassaolonsa merkitystä ja kilpailuvalttejaan. Väki ikääntyy. Sote-kulut nousevat, syntyvyys laskee ja väki kaikkoaa. Niin, kaikkoavat mokomat niihin kasvukeskuksiin. Suurimmassa osassa suomalaisia kuntia on niitä asioita, jotka ovat merkityksellisiä …
Ollaan ihmisiä toisillemme
Olin puhujakeikalla, ja paluumatkan varaaminen junaan jäi viime tinkaan. Taas. Ilman paikkalippua istahdin ravintolavaunuun salaatille. Täpötäysi juna. Ahtautta. Väsähtäneitä ihmisiä omissa oloissaan tai keskustelun innostavissa syövereissä. Käytävää pitkin eteenpäin puskee äiti. Sylissään pieni, vaunuissa toinen ja kolmas perässä pitäen takin helmasta kiinni. …
Osaamisen kehittäminen on yksi tärkeimpiä työelämätaitoja
Tänä syksynä pysäytin vuosien jahkaamisen jälkeen auton Isonevan soidensuojelualueen parkkipaikalle ja lampsin suon reunalle katsomaan näkymän kauneutta. Olen pysähtynyt sittemmin jo kolmasti. Ihan vaan ohimennen olen käynyt katsomassa, miten usva kulkee kitukasvuisten mäntyjen välissä tai miten auringonlasku värjää ruskassa. Nyt se kimaltelee …
Menestys syntyykin tavallisuudesta
Nuotio se rätisee ja loimuaa. Seuraan silmä kovana, kuuntelen ja ihastelen pääni tyhjyyttä. Mielenkiintoisia ovat mutkat männyn käppänässä ja varpukasvien kauneus. Miten kauan herra Mäntykäinen onkaan saanut kasvaa tullakseen komeaksi yhdessä tuhansien lajitovereidensa kanssa. Hittolainen. Nuotiolla kiehuva kahvi kiehuu yli. Vaahtoavana valuu …
Työelämä on kaikkien vastuulla
On maanantai ja alkaa uusi työviikko – mahtavaa! Tätä kuulee. Kuulee myös toisin, mutta uskon, että pohjimmiltaan suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä, että on työ, mitä tehdä. Tarvitsemme työtä elääksemme ja tehdäksemme sitä, mistä pidämme tai mihin olemme kouluttautuneet. Työntekijä vastaan työnantaja …
Läpimurto odotuttaa yrittäjää – listahittejä tulee harvoille ja harvoin
Moni saa leivän helpommalla. Kysyy sisukkuutta ja pähkähullua luonnetta keinua ääripäästä toiseen: tänään se on ruusuilla tanssimista ja huomenna sietämätöntä painetta. Yrittäjän päivänä huomio kohdistuu yrittäjiin. Meille itsellemme jokainen päivä on yrittäjyyttä. Tänäänkin yritämme uskoa tekemiseemme. Yritämme erityisen kovaa silloin, kun uskoamme koetellaan. …
Systeeminen muutos luo mahdollisuuksia
Terveys on trendi, joka tulee työpaikoille, bisnekseen, kotiin, kouluihin ja päiväkoteihin. Terveyspalvelut ovat uusiutumassa joka tapauksessa – poliittisista päätöksistä huolimatta. …