Maine syntyy meistä
Paikallinen kahvilayrittäjä kannusti sosiaalisessa mediassa kertomaan asioita, jotka meillä ovat hyvin. Toki päivitys sai kommentteja, mutta positiivisuuden ääneen kertominen tuntuu olevan meille edelleen vaikeaa. Perinpohjaisesti asiaa pohtimalla huomaamme, että hyviä ja suorastaan loistavia asioita on paljon. Terveydenhuolto, palvelut, mahdollisuus oppimiseen, puhdas luonto, …
Pelillistäminen sopii viestinnän työkaluksi
Löytyykö sinulta lentoyhtiön kanta-asiakaskortti? Seuraatko sydämien määrää aktiivirannekkeessasi? Saatko mobiilipankkisovelluksestasi etutarjouksia? Kertooko autosi, kuinka taloudellisesti ajat? Onko golfsimulaattori parantanut svingiäsi? Moni palvelu hyödyntää pelillisyyttä asiakkaidensa sitouttamiseksi ja opettamiseksi pelillisyyden kautta. Pelillistäminen voi parhaimmillaan lisätä toiminnan tehokkuutta ja luovuutta sekä toimijoiden hyvinvointia. Totta …
Näin ilmastonmuutos hidastuu – katso vinkit
Tänään keskiviikkona vietetään maailman ympäristöpäivää. YK lanseerasi päivän jo vuonna 1972 ja toivoi ihmisten kiinnittävän silloin huomiota ympäristösuhteeseensa ja luontoon liittyviin asenteisiinsa. Näin 47 vuotta myöhemmin kyynikko voisi todeta, ettei ole hääppöisesti mennyt. Tällä hiilidioksidista ylikuumenevalla, sukupuuttoaallon riivaamalla pallolla yksi päivä pohdintaa …
Digitaalinen työympäristö on avain tehokkuuteen ja työn mielekkyyteen
Digitaalinen työympäristö on yhtä kuin intranet ja muut digitaaliset työkalut ja järjestelmät. Erilaisten työkalujen ekosysteemi, jossa työn tekeminen on mielekästä, asiat löytyvät helposti ja vuorovaikutus organisaation sisällä on vaivatonta. Kuulostaako utopistiselta? Sitä se ei ole. Fyysinen työpaikka siirtyy yhä enemmän digitaaliseen ympäristöön. Digitalisaatio …
Dialogi voi pelastaa meidät
Kumppaniassa kokeiltiin pari viikkoa sitten tavoitetähtityöskentelyä. Kahden tunnin työpajassa keräsimme seinälle etukäteen lapuille kirjoittamiamme ideoita työyhteisön kehittämiseen, ryhmittelimme niitä eri teemoihin – ja keskustelimme pitkään ja hartaasti siitä, mikä on kenestäkin tärkeää ja miksi. Dialogin kautta valitsimme neljä tavoitetta, joita haluamme yhdessä …
Vastuullisuus on avain muutokseen
Vastuullisuus ja kestävyys ovat termejä, jotka löytyvät nykyään lähes kaikkien organisaatioiden vuosikertomuksista, strategioista ja asiakaslupauksista. Vastuullisuus ei ole enää vain kaunis ajatus – se on arvo, jota asiakkaat vaativat ja joka koskettaa meitä kaikkia. Pelkät lupaukset eivät kuitenkaan muuta maailmaa. Sanojen on …
Hyvä arkiviestintä mahdollistaa tasa-arvoisen dialogin
Kun kaikista asioista viestitään säännöllisesti ja läpinäkyvästi sisäisesti, ei mutuille ja huhuille jää liikaa tilaa. Liiallinen toisto tai yliaktiivinen tiedottaminen ei ole yhdenkään yrityksen sisäisen viestinnän helmasynti. Miksikö? Koska mikään määrä viestintää ei ole ikinä liikaa. Kerrotaanko teillä säännöllisesti meneillään olevista projekteista, …
Somelähettiläs hukassa
Työpaikan ilmoitustaululle ilmestyy kirje, jossa lukee: ”Oletko meidän uusi somelähettiläs?” Työnantaja toivoo innostuneita sisällöntuottajia lähettämään arjen fiiliksiä, positiivisia työnantajakuvia ja myynnillisiä tunnelmia maailmalle. Diginatiivi innostuu ja koppaa homman. Työtehtävä on uusi, ja sen toivotaan hoituvan oman työn ohella. Yllätyksenä tulee se, kuinka …
Viestintä ja johtaminen – käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain
Huono viestintä on kallista. Joka viides projekti menee mönkään huonon viestinnän vuoksi. Ihan liian moni. Voimme oppia uutta tai tehdä rakentavia päätöksiä vain, kun tiedämme mitä pitää tehdä, mitä tavoitella ja kenen kanssa. Onnistumisen työkalut löytyvät viestinnästä. …