Laaja julkaisu onnistuu, kun projektin kokonaisuus hallitaan – Suomen Uusyrityskeskukset ry
Pääsimme mukaan edistämään kestävän yritystoiminnan syntymistä Suomeen, kun Suomen Uusyrityskeskukset ry aloitti brändityönsä yhteydessä viestintäkanavien -ja materiaalien uudistamisen. Yrityksen Perustamisopas on hyödyllinen julkaisu, jota käytetään toiminnassa laajasti. Kumppania valittiin suunnittelemaan ja toteuttamaan Perustamisopasta alkavalle yrittäjälle yhdessä asiakkaan tiimin kanssa. Opas käsittelee laajasti …
Viestintäkumppanin valinta on taitolaji – näin onnistut
Viestintäkumppanin valinta kannattaa tehdä huolella, sillä vaihtoehtoja on. Oikean viestintäkumppanin avulla viestinnän suunnittelu ja toteutus onnistuvat: henkilöstön ja asiakkaiden tyytyväisyys lisääntyy sekä tulokset paranevat. Osaava viestintäkumppani tuntee viestinnän keinot ja toimintamallit – jolloin jää aikaa keskittyä olennaiseen. Viestintäprojektit vaativat monitahoista suunnittelua, laadukasta …
Ei me Kumppaniassa osata kaikkea
Me ollaan törkeän hyviä, mutta ei silti hallita kaikkia viestinnän osa-alueita, työkaluja, metodeita ja mittareita. Sitä varten meillä on heimo. Heimo on meidän tukiverkko, ulkoiset työkaverit ja Kumppanian perhe. Heimo on ne, joiden puoleen käännymme projekti kerrallaan ja teemme yhdessä asiakkaan elämästä …
Jokainen on avainpelaaja unelmajoukkueessa
Dreamteam tehdään yhdessä. Joukkuepelissä on tähtiä. Tähtiä tarvitaan – fanipaitoja myydään tähdillä. MAAALIIII! Yleisö hurraa maalintekijöille. Maalintekijä onnistuu yleensä syöttäjän syötöstä. Tarkkasilmäisen laitahyökkääjän pettämätön pelisilmä näkee kolot ja raot, joista kiekko syötetään maalintekijälle. Pakit ja maalivahti huolehtivat kotipesästä. Siellä pelataan puhtaasti ja …
Menestys syntyykin tavallisuudesta
Nuotio se rätisee ja loimuaa. Seuraan silmä kovana, kuuntelen ja ihastelen pääni tyhjyyttä. Mielenkiintoisia ovat mutkat männyn käppänässä ja varpukasvien kauneus. Miten kauan herra Mäntykäinen onkaan saanut kasvaa tullakseen komeaksi yhdessä tuhansien lajitovereidensa kanssa. Hittolainen. Nuotiolla kiehuva kahvi kiehuu yli. Vaahtoavana valuu …