Asiakastarinat, Valmennukset ja koulutukset

Viestintää ja vuorovaikutusta kehittämällä saavutettiin parempi työpäiväkokemus – Auran kunta

Auran kunta toteutti työhyvinvointihankkeen alkuvuodesta yhdessä Kumppanian kanssa. Kunnan tavoitteena oli saada aikaan parempi työpäiväkokemus, lisätä työntekijöiden innostusta ja motivaatiota sekä kehittää viestinnän keinoja ja kanavia. Kunta sai tukea toimenpiteiden toteutukseen Työsuojelurahastolta.

Auran kunta haluaa olla modernisti ja ihmislähtöisesti johtava työnantaja. Hankkeen suunnitteluvaiheessa keskiössä olivat kehittämiskyselyissä usein esiin nousevat teemat: positiivinen työpäiväkokemus ja viestinnän kehittäminen.

Kumppania valikoitui yhteistyökumppaniksemme viestintäosaamisen ja kuntakentän tuntemuksen vuoksi.

– Halusimme löytää parempia toimintamalleja ja saada henkilökunnan osallistettua kehitystyöhön. Kumppania valikoitui yhteistyökumppaniksemme viestintäosaamisen ja kuntakentän tuntemuksen vuoksi, kertoo Auran kunnan kehittämisjohtaja Anna-Mari Alkio.

Hankkeessa toteutettiin neljä koulutusmoduulia henkilöstölle ja kaksi esimiehille. Moduulien aiheita olivat esimerkiksi eri sukupolvien välinen ymmärrys ja vuorovaikutus, positiivinen työpäiväkokemus ja itsensä johtaminen sekä tulevaisuuden kunnassa tuotettava asiakaskokemus.

– Olimme tyytyväisiä kokonaisuuteen. Uskomme, että kaikille löytyi moduuleissa osa-alueita, jotka kiinnostivat. Erityistä kiitosta saivat koko henkilökunnalle toteutettu eri sukupolvien ymmärrys ja vuorovaikutus -koulutus sekä Outi Mäenpään esimiehille pitämä johtamisvalmennus.

Hyvinvointihankkeen tulokset näkyvät jo nyt kunnan arjessa. Toimialayksiköiden viestintä on lisääntynyt selkeästi. Uusia sosiaalisen median kanavia on otettu käyttöön sekä arjesta ja palveluista kerrotaan innokkaammin, mikä tuottaa suoraan lisäarvoa kuntalaisille.

– Teemme yhdessä erilaisia kampanjoita. Meillä on esimerkiksi nyt menossa Minun siisti Aura -kampanja. Kaikki ovat osallistuneet ja keksineet uudenlaisia tapoja olla mukana kampanjassa. Esimerkiksi kotihoito on kuntoutusmielessä osallistunut roskien keräämiseen, Alkio avaa työhyvinvointihankkeen vaikutuksia arjen käytäntöihin.

Kumppanialaiset ovat Hyvän mielen ja viestinnän lähettiläitä.

Auran kunta haluaa olla hyvä työnantaja sekä elinvoimainen ja houkutteleva kunta asukkaille ja yrityksille. Työhyvinvointihankkeen eväillä halutaan edistää toimintakulttuuria, jossa hyvinvoiva, motivoinut ja itseohjautuva henkilökunta saa iloa työstään ja joka välittyy myös kunnan asukkaille ja asiakkaille. Auran kunnassa kaikki tekevät merkityksellistä työtä, jota pitää tehdä näkyväksi.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että toteutimme hankkeen yhdessä Kumppanian kanssa. Kumppanialaiset ovat Hyvän mielen ja viestinnän lähettiläitä. He tuovat energiaa ja osaamista tärkeiden teemojen ympärille.

Kumppania <3 kunta. Työhyvinvointi, toimiva vuorovaikutus ja viestintään panostaminen ovat teemoja, joiden ympärille rakentuvat projektit saavat sydämemme sykähtelemään. On hienoa päästä tekemään viestinnän voima näkyväksi tällaisten yhteistöiden kautta!

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.